Antti Kumpulainen

19190955_1735057833177627_1228351763_n

Hallituksen jäsen

Olen kolmekymppinen moniosaaja ja harrastaja. Intohimoni pelejä ja tapahtumia tehdessä on tarjota osallistujille hetkiä, jolloin kokee elävänsä elokuvaa ja ympärillä tapahtuu jotain elämää suurempaa tai syvempää. Tavoitteenani on päästä opiskelemaan elokuvaa Taideteolliseen korkeakouluun (nykyään osa Aalto-yliopistoa). Elokuvat ja kuvallinen ilmaisu ovat suurimpia kiinnostukseni kohteita. Vahva tausta pelien parissa on myös antanut hyvän ymmärryksen pelimekaniikkojen ja rakenteiden käytöstä.

 

Tekijäprofiili

Roolipelaaminen alkoi 90-luvun alkupuolella, mutta larppaamiseen tutustuin ja uppouduin vasta loppuvuodesta 2000. Pitkään keskityin lähinnä kokemiseen ja pelaamiseen, mutta pikkuhiljaa vastuuta lisäten päädyin myös pelejä järjestämään. Aluksi lähinnä kirjoitin ja avustin, mutta huomasin käytännön toteutuksen ja pelien funktionaalisuudesta vastaamisen vahvuudekseni.

Olen toiminut pelinjohtajana, tuottajana tai muussa vastuuasemassa yli kymmenessä pelissä, sekä erinäisissä rooleissa useammassa tapahtumassa, antaen käytännön järjestämisestä vahvan osaamisen ja näkemyksen.

 

CV

Yksittäiset liveroolipelit:

Yksinäisyyden Kaiku
(Kuusi pelautusta) 2009-2011
Pääpelinjohtaja, viiden hengen tiimi
Kauhupeli vanhan professorin perinnönjakotilaisuudesta, jossa vainajan tutkimuksen vaarallisuus avautuu ovi ovelta.. 13 pelaajaa.

Jokisillan Majatalo
2016
Tuottaja/NPC-vastaava
Fantasiamaailmassa kaikki kerääntyivät Jokisillan majataloon selvittämään maailman ja omien elämiensä salat. Noin 100 pelaajaa.

Tartuntavaara
2017
Tuottaja
Avaruuteen levinneen edistyneen kulttuurin selviytymistä uhkaa tauti, joka pakottaa ihmiset kohtaamaan menneisyytensä. Noin 40 pelaajaa.

 

Bravo Beach-kampanja
Sotilasscifi-kampanja joka seuraa pääasiallisesti yhden komppanian edesottamuksia Keisarillisen Galaksin sodissa.

Bravo Beach Hospital
2010
Tuottaja
Sotilaat saapuvat intensiivisten taistelujen jäjljiltä planeetan kiertoradalla olevalle lääkintätukikohdalle. Noin 50 pelaajaa.

Bravo Beach Bar
2011
Tuottaja
Sotilaat saavat lyhyen hengähdyksen selviydyttyään ensin lääkäreistä ja pettureista. Vain saadakseen komennuksen takaisin rintamalle. Noin 50 pelaajaa.

Bravo Beach Assault
2013
Pääpelinjohtaja
Sotilaat saapuvat vahvistuksiensa luo: rangaistusrykmentti joka oli vallannut linjojen takana vastapuolen siviilien evakuointikeskuksen. Vihollisten ympäröimänä he joutuivat ankaraan puolustus-, ja selviytymistaisteluun. Noin 100 pelaajaa. (http://loki.pelilauta.fi/wordpress/?p=1922)

Bravo Beach Containment
2015
Pääpelinjohtaja
Sotilaiden kapteeni oli jäänyt vangiksi, vapaaehtoiset käynnistivät pelastusoperaation. Samalla vankilan sisäpuolella oli oma selviytymistaistelunsa. Noin 60 pelaajaa.

 

 

Tunnustukset:

Paras tekniikka (Bravo Beach Assault), Lankka 2014